Iron Baltic

Enemmän tekemistä, enemmän käyttöä!

Iron Baltic OÜ on Euroopan suurin mönkijöiden lisävarusteiden ja lisälaitteiden valmistaja. 
Yritys on perustettu vuonna 2006 kahden kaveruksen toimesta pieneen pohjois-eurooppalaiseen maahan, Viroon.

Ajatuksena oli auttaa ihmisiä saamaan enemmän hyötyä mönkijöistä. Iron Baltic aloitti pohjapanssareiden ja lumiaurojen valmistajana mutta vuosien varrella pääpaino on siirtynyt yhä enemmän hyötyvarusteisiin ja erilaisiin lisälaitteisiin. Myös rinnakkainistuttavien mönkijöiden voimakas lisääntyminen euroopassa on tuonut uusi tuotteita valikoimaan. Tällä hetkellä meillä on yli 200 mallikohtaista tuotetta yleismallisten tuotteiden lisäksi.

Iron Baltic OÜ sai vuoden 2017 alussa luvan käyttää ISO 9001:2015 Laadunhallintajärjestelmän tunnusta joten toimintamme on laadukaalla, eurooppalaisella pohjalla.

UKAS 9001 Todistus

Emme silti ole tuotannossamme unohtaneet käsityön merkitystä. Tuotteet ovat pääsääntöisesti Virossa kehitettyjä eli suunnittelemme valtaosan tuotteistamme itse. Kaikki prototyyppituotteet tehdään käsin ja ne myös koekäytetään ja testataan autenttisissa olosuhteissa yhdessä mönkijöiden valmistajien, maahantuojien, jälleenmyyjien ja kuluttajien kanssa.

Pohjois-euroopan neljä vuoden aikaa auttaa meitä työssämme. Tämä tarkoittaa että pohjapanssarit ovat kokeneet kuuman kesän ja jäätävän talven, meidän talvituotteemme ovat todellakin testattu Scandinavian talvessa ja meidän metsä - ja maataloustuotteemme on koekäytetty juuri niissä olosuhteissa joissa niitä myös kuluttajat käyttävät .

Arvostamme käyttäjien palautetta ja se auttaa meitä kehittämään parempia tuotteita. Jos Sinulla on ajatuksia tai käyttökokemuksia tuotteistamme niin meihin voi olla aina yhteydessä. Voit lähettää sähköpostia feedback@ironbaltic.com, täyttää lomakkeen yhteystieto-sivulla tai laittaa viestä meidän Facebook sivun kautta.

Etsimme myös motivoituneita jälleenmyyjiä tuotteillemme ympäri maailmaa, näin saamme tuotteemme lähemmäksi kuluttajia.
Jos siis Sinusta tuntuu että haluat tarjota asiakkaillesi laadukkaita Iron Baltic-tuotteita, laita mailia sales@ironbaltic.com niin olemme yhteydessä Sinuun.

IB brand products

Alkuperäiset Iron Baltic - tuotteet jotka on suunniteltu, kehitetty, testattu ja valmistettu meillä alusta loppuun vaativiin pohjoismaisiin olosuhteisiin.

Tuotteiden valmistus tapahtuu  Eurooppalaisten standardien mukaisesti laadukkaista materiaaleista.

 

Katso kaikki tuotteet varastossa

Quadivator brand products

Quadivator - tuotteet ovat erittäin laadukkaita Canadalaisia lisälaitteita perinteisiin mönkijöihin sekä isompiin, rinnakkainistuttaviin malleihin.

Tuomme ja edustamme yksinoikeudella Quadivator - tuotteita Euroopassa.


 

Katso kaikki tuotteet varastossa

ECO brand products

ECO - tuotteet ovat hinta-laatus suhteeltaan erinomaisia ja ne ovatkin hintatietoisen käyttäjän valinta.

Pitääksemme hinnat kilpailukykyisenä tuomme maahan erilaisia tuotteita, niiden osia ja lisävarusteita. ECO - tuotesarjan tuotteet tarkistetaan meillä laadun varmistamiseksi ja ne ovat käyneet läpi meidän tuotekehitysprosessin.

Katso kaikki tuotteet varastossa